Yhteystiedot

Viron Ortodoksisen Kirkon Ystävyysseura VYS ry
S-posti:
vys.eaok.posti@gmail.com
Löydät meidät myös Facebookista
Viron ortodoksisen kirkon ystävyysseura VYS ry

Uusimmat kuvat

VYS:n kannanottoja

Viron ortodoksisen kirkon ystävyysseura ry:n (VYS) kannanotto Aamun Koitossa 14/2008 olleen rovasti Igor Prekupin kirjoituksen johdosta.

   Rovasti Igor Prekupin reaktiosta metropoliitta Johanneksen kirjoitukseen (AK no.14 15.08.2008) käy ilmi Viron ortodoksien perusongelma.

 Se heijastaa eri näkemyksiä Viron kohtalosta osana Neuvostoliittoa.  Viron yhteiskunta on jälleenrakennettu jatkuvuuden periaatteelle. Sen mukaan yksilöiden ja yhteisöjen oikeudet ja velvollisuudet perustuvat tilanteeseen ennen neuvostomiehitystä vuonna 1940. Viron ortodoksinen kirkko sai takaisin laillisen aseman ja omaisuuden, joka sillä oli ollut ennen miehitystä. Kyseessä ei ollut epämääräinen ”Tukholman synodi”, vaan maanpaossa elänyt Viron autonominen kirkko. Metropoliitta Aleksander ja kirkollishallitus pääsivät maanpakoon vuonna 1944 ja jatkoivat kirkon toimintaa ulkomailla. Aivan samoin kuin Viron pakolaishallitus ja monet yksityishenkilöt, ortodoksinen kirkkokin palasi uudelleen itsenäistyneeseen kotimaahan ja se rekisteröitiin juridisesti. Kun 54 seurakuntaa pyysi kirkon kanonisen aseman palauttamista uusissa olosuhteissa, Viron kirkko sai takaisin autonomiansa ja se oli palannut osaksi Viron yhteiskuntaa ja ortodoksisten kirkkojen maailmanlaajuista perhettä.  Vuonna 1944 Neuvostoliiton sisäministeriön päätöksellä Viron autonominen kirkko ”likvidoitiin” ja sen papisto ja seurakunnat siirrettiin Moskovan patriarkaattiin. Tämä oli kirkon ainoa mahdollisuus traagisessa tilanteessa, mutta sitä ei voi pitää kanonien tai ihmisoikeuksien kannalta oikeana. Miehitysvalta on päättynyt ja oikeusvaltio ja uskonnonvapaus on palautettu.

Se, että Moskovan patriarkaatin seurakunnat voivat edelleen vapaasti käyttää neuvostovallan aikana niiden haltuun joutuneita kirkkorakennuksia, on merkittävä myönnytys Viron autonomisen kirkon taholta.  On murheellista ja ortodoksien yhteisen todistuksen kannalta tuhoisaa, että Moskovan patriarkaatin edustajat jatkuvasti kieltäytyvät yhteisestä rukouksesta ja yhteistyöstä autonomisen kirkon kanssa Virossa. Venäjän kirkko osoittaa jatkuvasti mieltään virolaisten mukanaoloa vastaan myös yleisortodoksisilla ja ekumeenisilla foorumeilla. Viro näyttää olevan ulkopoliittinen kompastuskivi Venäjän Federaatiolle, ja Moskovan patriarkaatti noudattaa aktiivisesti samaa linjaa. 

 Helsingissä 28.08.2008   

Viron ortodoksisen kirkon ystävyysseura ry (VYS)

Hallitus

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

VYS:n hallituksen kannanotto Ortodoksiviesti 1/2008 pääkirjoituksen johdosta

   

Ortodoksiviestin 1/08 pääkirjoitus vaikutti vilkkaan mielikuvituksen tuotteelta. Siinä esitettiin Viron ortodoksien historiasta ja nykytilanteesta väitteitä, joilla on vain vähän yhteyttä todellisuuden kanssa. Tyylilaji oli räikeä kirkkopoliittinen kiistakirjoitus.

 

Neuvostoliitto miehitti Viroa vuosina 1940-91. Miehitys oli mittaamaton murhenäytelmä maan asukkaille ja todellinen uhka pienen kansan olemassaololle. Vainon kohteena oli myös Viron ortodoksinen kirkko, joka lakkautettiin vuonna 1945. Sen päämies metropoliitta Aleksander ja kirkollishallitus pakenivat Ruotsiin ja yhdessä kymmenkunnan pakolaisseurakunnan kanssa jatkoivat kirkon olemassaoloa lännessä.

 

Viroa ei tunnustettu uudeksi valtioksi, kun se uudestaan itsenäistyi. Kansainvälinen yhteisö, Suomi mukaan luettuna, totesi itsenäisyyden jatkuvan miehitystä edeltäneestä tilanteesta. Tämä koski myös ortodoksista kirkkoa, jonka kirkollishallitus palasi Viroon, ja 54 seurakunnan pyynnöstä Ekumeeninen patriarkaatti palautti kirkolle sen autonomisen aseman. Viron kirkon asema ortodoksisten paikalliskirkkojen joukossa on samankaltainen kuin Suomen ortodoksisen kirkon.

 

Viron ortodoksisessa kirkossa on nykyisin 60 seurakuntaa kolmessa hiippakunnassa. Seurakunnat ovat viron-, venäjän- ja ukrainankielisiä. Pappeja on 28 ja diakoneita 10. Kirkon päämies on metropoliitta Stefanos, ja alkaneena vuonna valmistaudutaan kahden hiippakuntapiispan valintaan.  Kirkko toimii aktiivisesti yleisortodoksisissa yhteyksissä. Se kuuluu Viron kirkkojen neuvostoon ja tuli vast’ikään Euroopan kirkkojen konferenssin jäseneksi. Sillä on sama ainutlaatuinen tausta kuin Albanian ortodoksisella kirkolla: kommunistinen hirmuvalta yritti kokonaan tukahduttaa niiden olemassaolon, mutta ne ovat nousseet kuoleman varjosta sisarkirkkojen rinnalle.

 

Virossa toimii neuvostomiehityksen seurauksena myös Venäjän ortodoksisen kirkon hiippakunta, joka on perustettu vuonna 1945 Viron kirkon lakkauttamisen yhteydessä. Miehityksen vuosina lakkautettiin kymmeniä seurakuntia, mutta 81 pystyi jatkamaan olemassaoloaan osana Venäjän kirkkoa. Valtion ja kirkon itsenäisyyden palauduttua 27 seurakuntaa jäi Venäjän kirkon hiippakuntaan, jolle myönnettiin Moskovasta itsehallinto taloudellisissa ja juridisissa asioissa. Pühtitsan nunnaluostari Kuremäellä on nykyisin suoraan Moskovan patriarkan alainen.

 

Miljoonasta virolaisesta viidennes on sukujuuriltaan ortodokseja. Maassa asuu n. 350 000 venäjänkielistä, joista monilla on sama tausta. Autonominen kirkko laskee seurakunnissaan olevan enintään 30 000 aktiivista jäsentä. Venäjän kirkon hiippakunta puhuu 150 000 kastetusta. Luvut eivät ole yhteismitallisia.

 

Viron ortodoksien väliset suhteet eivät ole parhaat mahdolliset. Viime vuosina ne ovat kuitenkin parantuneet, ja seurakunnat tekevät jo yhteistyötäkin. Meidän tehtävämme naapurissa on tukea hirmuvallan vuosista toipuvaa ortodoksista todistusta, palvelua ja ykseyttä Virossa. Ortodoksiviestin viimekertainen pääkirjoitus ei tue tätä tavoitetta, vaan häiritsee harkitsemattomalla tavalla Virossa toimivien ortodoksisten kirkkokuntien suhteiden hyvää kehitystä.

 

Viron ortodoksisen kirkon ystävyysseura ry:n (VYS) hallitus  9. tammikuuta 2008